Kunnanhallitus |
§ 311 |
26.10.2009 |
LAHDEN MAISTRAATIN IRTISANOMISILMOITUS
335/00.002/2003
KH § 311
Lahden maistraatti irtisanoo Sysmän yhteispalvelupisteessä järjestettävän mm. Sysmän kunnan kanssa 1.4.2004 allekirjoitetun yhteispalvelusopimuksen päättymään osaltaan 31.1.2010, sopimuksen 10 kohdan mukaisesti.
Nykyinen sopimus ei vastaa maistraatin palveluiden kysyntää Sysmän kunnassa, ottaen huomioon sopimuksen kustannusvaikutukset maistraatille. Lahden maistraatin käsityksen mukaan palveluiden kysyntä Sysmän yhteispalvelupisteessä on ollut erittäin vähäistä.
Lahden maistraatti on valmis tarvittaessa neuvottelemaan em. uuden yhteispalvelulain (337/2007) mukaisesta yhteispalvelusta uuden lain mukaisin, viranomaisten sopimin kustannusjakoperustein Sysmän kunnan ja mahdollisten muiden osapuolten (valtion muut viranomaiset) kanssa.
Ehdotus
Kunnanhallitus hyväksyy Lahden maistraatin kanssa allekirjoitetun yhteispalvelusopimuksen päättymään 31.1.2010.
Päätös
Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti ehdotuksen.