Poistuminen | Toimielimet | Kunnanhallitus | Pöytäkirja 23.11.2009 | Ohje

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.11.2009 Pykälä 347



Kunnanhallitus
§ 347
23.11.2009

 

VUODEN 2010 TALOUSARVION SEKÄ VUOSIEN 2010 - 2012 TALOUSSUUNNITELMAN KÄSITELY

 

199/11.111/2003

 

KH § 347
Kuntalain 65 §:ssä säädetään talousarviosta ja -suunnitelmasta seuraavaa: Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio. Sen hyväksymisen yhteydessä on hyväksyttävä kolmea tai useampaa vuotta koskeva taloussuunnitelma. Talousarvio on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet. Talousarvio- ja suunnitelma on laadittava siten, että edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarvioon otetaan toiminnallisten tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan.

 

Kunnanhallitukselle on 18.11.2009 lähetetty vuoden 2010 talousarvioesitys sekä esitys vuosien 2010 - 2012 taloussuunnitelmaksi.

 

Vuoden 2010 talousarvioesitys on laadittu keskustelujen pohjalta, joita käytiin vuoden 2009 aikana pidetyissä valtuustoseminaareissa talousarviota koskevista taloudellisista ja toiminnallisista tavoitteista. Lisäksi talousarviossa on huomioitu seminaarien jälkeen tapahtuneet talousarviota koskevat muutokset. Myös talousarvion ja -suunnitelman investoinnit on alustavasti hyväksytty lokakuun valtuustoseminaarissa.

 

Vuoden 2010 talousarvioesitys on muuttunut käyttötalouden ja investointien osalta verrattuna vuoteen 2009 seuraavasti:

 

Käyttötalousmenot
33 843 418 €
(+1 977 116 €)
 
+ 6,2 %
Investointimenot
2 313 500 €
(-1 288 352 €)
 
- 35,8 %
 
 
 
 
 
Käyttötaloustulot
11 520 644 €
(+603 775 €)
 
+ 5,5 %
Investointitulot
326 000 €
(+ 19 500 €)
 
+ 6,4 %
 
 
 
 
 
Nettomenot
22 322 774 €
(+1 373 341 €)
=
+ 6,6 %
Laskennall. erät
293 242 €
(+ 36 247 €)
=
+ 14,1 %
Menot netto
22 616 016 €
(+1 409 588 €)
=
+ 6,6 %

 


Verotulojen kokonaismäärä on 11 260 000 € eli - 73 000 euroa (- 0,6 %) vähemmän kuin vuoden 2009 talousarviossa. Veroprosentti on 19,0 %, kiinteistöveroperusteet ovat; yleinen kiinteistövero 0,90, vakituinen asunto 0,50 % sekä muu kuin vakituinen asunto 1,00 % . Valtionosuudet ovat 11 566 000 € (+ 1 608 799 € = + 16,2 %) v. 2009 talousarvion lukua suuremmat. Verotuloihin perustuvassa valtionosuuden tasauserässä on merkittävä 1 175 594 €:n eli 70,6 %:n nousu.

 

Toimintakate joka vuoden 2009 talousarviossa oli - 20 949 433 € on nyt - 22 322 774 €, joten se on huonontunut 1 373 341 € (+ 6,6 %).

 

Tuloslaskelmaosa päättyy vuosikatteen osalta lukuun

445 828 € kun vastaava luku oli vuoden 2009 talousarviossa

257 118 € (= + 188 710 € = + 73,4 %).

 

Kun em. tuloksesta vähennetään Sumu-poistojen määrä 293 242 euroa, muodostuu varainhoitovuoden 2010 tulokseksi ylijäämää 152 586 € (= + 152 463 € ).

 

Rahoituslaskelmassa on varsinaisen toiminnan ja investointien netto-osuus - 1 541 672 €, uudet lainat 1 000 000 € - lyhennykset 429 437 € (= + 570 563 € nettolainanotto). Rahoituslaskelmassa vaikutus maksuvalmiuteen on - 971 109 €.

 

Vastaavalla tavalla muodostuvat suunnitelmakaudella muiden vuosien (2011 ja 2012) tulos- ja rahoituslaskelmat.

 

Palvelutaso säilyy ydinpalvelujen osalta ennallaan. Käyttötalouden osalta v. 2010 talousarvioesitys noudattaa toiminnallisesti edellisvuosien linjoja. Hankkeita on käynnistetty ja haussa enemmän kuin lähivuosina on ollut, koska rahoitusta varsinkin työllistäviin hankkeisiin on saatavilla.

 

Kuntalain 65 §:ään on 3. momentti jossa todetaan seuraavaa: Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen enintään neljän vuoden pituisena suunnitelmakautena, jos talousarvion laatimisvuoden taseeseen ei arvioida kertyvän ylijäämää. Jos taseen alijäämää ei saada katetuksi suunnittelukautena, taloussuunnitelman yhteydessä on päätettävä yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla kattamaton alijäämä katetaan valtuuston erikseen päättämänä kattamiskautena.

 

Sysmän kunnan taseessa oli vuosi 2008 mukaan lukien ylijäämää 2 482 670 €. Suunnitelmakauden vuodet 2011 - 2012 näyttävät alijäämää (-331 732 € ja -315 708 €). Varsinaisen toiminnan osalta ei suunnitelmavuosien käyttömenot ole nousseet kuin vajaan prosentin, mikä ei välttämättä ole nykyisillä toimintatavoilla ja palvelurakenteella realistista. Valtionosuuksiin ei ole luvassa tulevillekaan vuosille korotuksia ja kuntaliiton ennusteiden mukaan ei näillä taloudellisilla ja työllisyysnäkymillä ole verotuloissakaan nousua. Alijäämät voidaan kattaa kertyneillä ylijäämillä.

 

Kokouksessa kunnanjohtaja ja kirjanpitäjä-talouspäällikkö selostavat talousarvion laadintaperusteita, sen yleisiä linjoja, yksityiskohtia sekä lähivuosien talousnäkymiä tarpeen mukaan.

 



Ehdotus
Kunnanhallitus aloittaa vuoden 2010 talousarvion sekä vuosien 2010 - 2012 taloussuunnitelman käsittelyn.

 

Kunnanhallitus tekee valtuustolle esityksen vuoden 2010 talousarvioksi sekä vuosien 2010 - 2012 taloussuunnitelmaksi.

 



Talousarvion vuoden 2010 tulos on ylijäämäinen, joten sen kattamiseksi ei tarvita erillisiä toimenpiteitä. Vuosien 2011 ja 2012 tulosten arvioidaan olevan aliijäämäisiä, toistaiseksi ei ole alijäämien kattamisongelmia, koska ne voidaan kattaa kertyneistä ylijäämistä.

 

Päätös
Kunnanhallitus päätti yksimielisesti esittää vuoden 2010 talousarvioesityksen sekä vuosia 2010 - 2012 käsittävän taloussuunnitelman tavoitteineen sekä määrärahoineen ja tuloarvioineen kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi.

 




Poistuminen | Toimielimet | Kunnanhallitus | Pöytäkirja 23.11.2009 | Avaa haku
©