Poistuminen | Toimielimet | Kunnanvaltuusto | Pöytäkirja 01.02.2010 | Avaa haku

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 01.02.2010 Pykälä 7



Kunnanhallitus
§ 358
14.12.2009
Kunnanvaltuusto
§ 7
01.02.2010

 

PÄIJÄT-HÄMEEN LIITON PERUSSOPIMUKSEN MUUTTAMINEN 

512/00.003/2004

 

KH § 358
Päijät-Hämeen liiton nykyinen perussopimus tuli voimaan 1.1.2001. Tämän jälkeen ei tarkistuksia ole tehty.

 

Eduskunnan käsiteltävänä on hallituksen esitys, jonka mukaan valtion aluehallinnon viranomaisten rooleja, tehtäviä, ohjausta ja aluejakoja selkeytetään kokoamalla nykyisten kuuden viranomaisen tehtävät kahteen uuteen viranomaiseen vuoden 2010 alusta lähtien. Uudistuksessa vahvistetaan maakunnan liittojen roolia aluekehitystyön kokoavana ja yhteen sovittavana viranomaisena.

 

Tarkoituksena on lakkauttaa lääninhallitukset, työ- ja elinkeinokeskukset, alueelliset ympäristölupavirastot, tiepiirit ja työsuojelupiirien työsuojelutoimistot. Niiden tehtävät kootaan ja uudelleen organisoidaan perustamalla aluehallintoviranomainen (AVI) ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY). Aluehallintovirastoja perustetaan kuusi ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksia 15.

 

Hallituksen esitys alueiden kehittämislain uudistamiseksi on annettu eduskunnalle 15.9.2009. Lakien on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2010. Paketin ensimmäinen lakiluonnos koskee alueiden kehittämisen suunnittelujärjestelmää, 2. lakiesitys rahoitussääntöjä, jonka pohjana ovat nykyisen alueiden kehittämislain rahoitusta koskevat pykälät.

 

Alueiden kehittämislain edellyttämän yhteistoiminta-alueen muodostamisneuvotteluja on käyty Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Itä-Uusimaan ja Uudenmaan kesken. Yhteistoiminta-alueen maakuntavaltuustojen puheenjohtajat, maakuntahallitusten puheenjohtajat, maakuntajohtajat ja kehittämisjohtajat kokoontuivat eduskunnassa 23.9.2009. Maakuntajohtajat ovat kokoontuneet 2.9.2009 ja lisäksi Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen maakuntahallitusten puheenjohtajat ja maakuntajohtajat 28.8.2009.

 

Kehittämislain 12 §:n mukaan maakunnan liittojen yhteistoiminnan piiriin kuuluu sellaisten 10 §:ssä tarkoitettujen tehtävien käsittely ja niitä koskeva päätöksenteko, jotka:

 

1) ovat alueen pitkäjänteisen kehittämisen kannalta merkittäviä;

2) sisältyvät maakuntaohjelmiin ja niiden toteuttamissuunnitelmiin tai muihin alueiden kehittämiseen merkittävästi vaikuttaviin suunnitelmiin; sekä

3) koskevat koko yhteistoiminta-aluetta. Yhteistoiminta-alueeseen kuuluvien maakunnan liittojen jäsenkunnat voivat yhtäpitävin päätöksin tai perussopimuksessa antaa muitakin alueiden kehittämiseen tai maakunnan suunnitteluun liittyviä tehtäviä yhteistoiminnassa käsiteltäviksi ja päätettäviksi.

 

Yhteistoiminta-alueeseen kuuluvien maakunnan liittojen jäsenkuntien on sovittava yhteistoiminnan piiriin kuuluvien asioiden käsittelyn ja päätöksenteon järjestämisestä joko siten, että päätösvaltaa käyttää maakunnan liittojen yhteinen toimielin, tai siten, että päätösvaltaa käyttävät maakunnan liitot yhtäpitävin päätöksin. Maakuntien välisissä neuvotteluissa on päävaihtoehdoksi tullut, että päätösvaltaa käyttäisivät maakunnan liitot yhtäpitävin päätöksin.

 

Perussopimusta voidaan muuttaa, jos vähintään kaksi kolmannesta jäsenkunnista sitä kannattaa ja niiden asukasluku on vähintään puolet kaikkien jäsenkuntien yhteenlasketusta asukasluvusta.

 

Maakuntahallitus on kokouksessaan 12.10.2009 käsitellyt asiaa. Liitteenä on luonnos uudesta perussopimuksesta. Maakuntahallituksen käsittelyn jälkeen perussopimuksen voimaantuloajaksi on muutettu 1.4.2010.

 

Perussopimukseen esitetään lisättäväksi 2 §:n (Toiminta-ajatus ja tehtävät) uusi 4. kohta: "hoitaa maakuntien yhtäpitävin päätöksin aluekehityslain 12 §:n mukaiset maakuntien yhteistoiminta-alueen tehtävät. Tämän yhteistoiminta-alueen muodostavat Päijät-Häme, Kanta-Häme ja Uusimaa (v. 2010 myös Itä-Uusimaa).

 

Muusta yhteistyöstä ja -alueista liitot voivat sopia aluekehityslain 16 §:n mukaisesti."

 

Perussopimuksen 19 §:n (Maakuntahallituksen tehtävät) 2. momenttiin esitetään lisättäväksi viittaus aluekehityslain yhteistoimintatehtäviin:

"Maakuntahallitus valvoo kuntayhtymän etua, vastaa aluekehityslain 12 §:n tarkoittamista yhteistoimintatehtävistä ja niiden 13 §:n mukaisesta valmistelusta ja päätöksenteosta sekä edustaa kuntayhtymää ja tekee sen puolesta sopimukset."

 


Ehdotus
Kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että se hyväksyy Päijät-Hämeen liiton perussopimuksen, joka tulee voimaan 1.4.2010.

 

Päätös
Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti ehdotuksen.

 

KV § 7

 


Ehdotus
Kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että se hyväksyy Päijät-Hämeen liiton perussopimuksen (liite nro 1), joka tulee voimaan 1.4.2010.

 

Päätös
Kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti ehdotuksen.

  




Poistuminen | Toimielimet | Kunnanvaltuusto | Pöytäkirja 01.02.2010 | Avaa haku
©