Sysmä Vaakuna

Sysmän Pyhän Olavin kirkko

Sysmän Pyhän Olavin kirkko on ehdottomasti suosituin matkailukohde Sysmässä. Varhaisin tieto Sysmän kirkoista on vuodelta 1398. Sysmän nykyinen kivikirkko mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1442 Kristoffer-kuninkaan kirjeessa - niihin aikoihin Sysmästä oli tullut Itä-Hämeen hengellisen elämän keskuspaikka. Sysmän kirkon tarkkaa rakennuspaikkaa ei ole voitu määrittää. Sitä pidetään kuitenkin yhtenä maamme vanhimmista.

Perimätiedon mukaan Sysmän kirkkoa ruvettiin ensin rakentamaan Kuokanmäelle, Linnan kylään, mutta kun se, mitä päivällä oli saatu pystytetyksi aina yöllä hajosi, paikka katsottiin sopimattomaksi.  Niin sitten pyhänä pidetty kivi nostettiin rekeen, jota vetämään valjastettiin härkä.  Päätettiin; "Siihen kirkko tehtänee, mihin härkä seisonee". Härkä pysähtyi nykyisen kirkon paikalle.

Sysmän keskiaikainen, goottilaistyylinen kirkko on rakennettu harmaakivestä ja poltetusta tiilestä.  Se on kokenut vajaan 600 vuotisen historiansa aikana monta muutosta ja korjausta uskonpuhdistuksen, kehityksen ja kunkin ajan tarpeen sanelemana.  Suurin ulkoinen muutos tehtiin 1833, jolloin kirkko muutettiin Carl Ludwig Engelin piirustusten mukaan ristikirkoksi.
Kesäisin kirkko on auki 11-17 välisenä aikana ja siellä on oma opas.  Ryhmät pääsevät  sisään muinakin aikoina auktorisoidun oppaan kanssa.

http://www.sysmanseurakunta.fi/


Pyhän Olavin elämä


Pyhä Olavi - Ihminen ja Pyhimys


Lapsuus


Vuonna 995 syntyi Norjan Ringerikessä poika, jolle annettiin nimeksi Olav (Olavi).  Hänen äitinsä oli Åsta ja isänsä Harald Grenske.  Poika ei koskaan nähnyt isäänsä.  Isä Harald oli kuninkaana Vestfoldissa.  Mieluiten isä oli viikinkiretkillään idässä.  Harald oli naisiinmenevä ja jatkuvasti uskoton puolisolleen Åstalle.  Harald oli hyljännyt Åstan ennen Olavin syntymää.  Ruotsissa ollessaan Harald kosi siellä Sigrid Storrådea (Sigrid Suurneuvo), tämä kieltäytyi.  Harald jatkoi Sigridin piirittämistä, koska oli tulisesti rakastunut Sigridiin.  Sigrid oli ylpeä, eikä mielestään sopinut pikkukuninkaan puolisoksi.  Hän poltti vierastuvan, missä Olavi oli ja pääsi eroon tungettelevasta kuninkaasta.  Näin Olavilla ei enää ollut oikeata isää.  Olavi kuului isänsä Haraldin kautta vanhaan, arvostettuun norjalaiseen sukuun, olihan hän 800-luvulla hallinneen Harald Kaunotukan pojanpojanpoika.  Sellaisia arvokaita luonteenpiirteitä kuin ehdoton tahto, hallitsemiskyky, organisointikyky periytyi Olaville, mutta valitettavasti myöskin vähemmän arvostettuja piirteitä kuten villeys, julmuus, kostonhimo, ahneus ja loppumattomat naisseikkailut.  Viimeksi mainitut piirteet olivat hyvin vahvasti periytyneet Olaville.  Olavin äiti Åsta meni uudelleen naimisiin Sigurd Syr-nimisen miehen kanssa.  Olavin isäpuoli oli rauhallinen, hyväntahtoinen mies, joka nautti maanviljelystä.  Joka päivä hän käveli pelloillaan ja niityillään tarkkaillen, että kaikki maatyöt oli hyvin tehty.  Hän oli tasapainoinen mies ja hyvin lainkuuliainen.  Olavi varttui Sigurdin maatilalla.  Islantilainen historioitsija on kuvaillut Olavia seuraavasti:" Olavista kasvoi hieno poika, hän oli vankkarakenteinen, fyysisesti hyvin voimakaas,vaaleanruskeahiuksinen, leveäkasvoinen, vaaleaihoinen nuori mies.  Hänellä oli epätavallisen huomiotaherättävät silmät, ne olivat hyvin kauniit, mutta jos Olavi oli vihainen, tuntui, että hänen silmiinsä ei uskaltanut katsoa.  Olavi oli hyvä kaikenlaisessa urheilussa.  Hän oli taitava jousiampuja, osasi tähdätä hyvin ja oli mainio keihäänheittäjä.  Olavi oli myös taitava käsistään.  Olavi sai lempinimen Olav Digre.  Jotkut ovat suomentaneet sen Paksu Olavi, mutta sekin saattaa olla käännösvirhe, koska sana tarkoittaa myös menestyksekästä ja mahtavaa.  Todennäköisimmin se tarkoitti tätä viimeksi mainittua, koska lempinimi oli Olaville mieluinen.  Olavi puhui pelottomasti ja innostuneesti.  Hänestä kasvoi nopeasti aikuinen kaikin puolin, niin voimassa kuin älyssä.  Kaikki, jotka olivat hänen kanssaan tekemisissä, pitivät hänestä ja ihailivat häntä.  Hän janosi kunniaa kaikissa harjoittamissaan urheilulajeissa ja halusi aina olla ensimmäinen ja paras.  Olavilla ei ollut oikein hyvä suhde isäpuoleensä, vaikka tämä tuntui kaikinpuolin mukavalta.  Olavi halveksui sitä, että isäpuoli ei juuri muusta välittänyt kuin maanviljelystä.  Isäpuoli Sigurd taas piti Olavia liian puheliaana ja "aktiivisena", mutta oli hiljaa eikä maininnut tästä Olaville.  Olavilla oli äitiinsä Åstaan hyvät suhteet ja yhdessä he suunnittelivat Olavin tulevaisuutta, Olavi halusi tulla viikingiksi.

Viikinki Olavi


Kun Olavi oli 12-vuotias, pääsi hän ensimmäistä kertaa sota-alukselle.  Viikinkiaika kesti vuodesta 790 vuoteen 1050.  Miksi sitten tehtiin viikinkiretkiä?  Monet ihmiset viittaavat siihen, että viljeltävän maan puute johti näihin retkiin.  Länsi-Norjasta lähti kaikista eniten viikinkejä "tutkimusmatkoilleen" ja juuri siellä oli maata kaikista vähemmän viljeltäväksi.  Alunperin norjalaiset olivat hyvin rohkeita ja tekivät matkoja vieraisiin maihin tehdäkseen kauppaa, myöhemmin nämä retket muuttuivat merirosvoretkiksi.  Yleensä suurtilalliset ja paikalliset johtajat olivat näiden retkien johtajina. Heistä oli mukavaa elää loisteliasta elämää kotona Norjassa, pitäen ylellisiä juhlia ja uhrimenoja, joissa monet ihmiset saivat juoda itsensä änkyräkänniin ja syödä valtavia määriä ruokaa.  Kenenkään varat eivät riittäneet tällaisten juhlien pitämiseen, joten ryöstöretkiä tehtiin toisiin maihin.  Kesäaikaan oli hyvä tehdä ryöstöretkiä ja sitten syksyllä, talvella ja keväällä nauttia olostaan kotimaassa juhlien ystävien kanssa.  Viikinkinä oleminen katsottiin aivan hyväksi vaihtoehdoksi esim. maanviljelylle (ammatinvalinnallisesti).  Monet viikingit tulivat upporikkaiksi varastetun tavaran ansiosta.  Rikkauksien lisäksi, kotiin palannut viikinki sai suurta kunniaa, jos oli voittanut muita viikinkejä taistelussa.  Tällainen kunnia tuohon aikaan oli yhtä tärkeää kuin kullan omistaminen.  Joillekin viikingeille tärkeintä oli voittaa uusia maita.  Viikingit olivat uskomattoman julmia, he polttivat kaupunkeja ja taistelivat rauhallisia kyliä vastaan.  Ottivat kaiken minkä saivat.  Pakanalliset viikingit hyökkäsivät kristillistä Eurooppaa vastaan.  Esimerkiksi Englannissa viikingit tuhosivat Lindisfarnen, Jarrow´in ja Wearmouthin luostarit Englannin itärannikolla. Epätoivon huudot kaikuivat jokapuolelle Eurooppaa.  Englantilainen oppinut Alcuin kirjoitti kirjeen Englannin kuninkaalle Ethelredille kertoen hyökkäyksestä:" Me, ja meidän esi-isämme olemme eläneet tässä pyhässä maassa melkein kolme sataa vuotta, eikä koskaan aikaisemmin olla Englannissa nähty tällaista julmuutta, jota nämä pakanalliset ihmiset ovat saaneet aikaan, eikä kukaan olisi ikinä osannut arvata, että kimppuumme hyökätään mereltä.  Pyhän Cuthbertin kirkko on maan tasalla ja Jumalan pappien verta on vuodatettu.  Paikka, joka on pyhin kaikista on nyt pakanoiden saastuttama.  Likaisilla jaloillaan ovat he tallanneet kaiken alleen." Kristillinen Eurooppa lisäsi rukouksiinsa lauseen " Vapauta meidät, Hyvä Jumala, norjalaisten julmuudelta" " A furore normanorum libera nos, Domine" Norjalaiset historioitsijat ovat myöhemmin yrittäneet hieman pehmentää viikinkien huonoa mainetta.  He sanovat, että aivan samanlaisia sodankäyntitapoja oli muillakin eurooppalaisilla tuona aikana, viikingit eivät suinkaan olleet ainoita.

Tällaisissa olosuhteissa Olavi kasvoi nuorena miehenä.  Aikaisemmin jo mainitsin Olavin huonoja luonteenpiirteitä; hurjuus, julmuus, ahneus, seksuaalisen pidättyväisyyden puute. Viikinkivuosien aikana kaikki nämä Olavin huonot puolet saivat olla valloillaan, tällainen aika vain rohkaisi Olavia entistäkin enemmän.  12-18 ikävuosiensa aikana hän ei kertaakaan tuntenut huonoa omaatuntoa siitä, että oli vuodattanut viattomien ihmisten verta, kun hän ryösti köyhiltä, tappoi ne, jotka asettuivat häntä kanssaan vastarintaan, otti vangiksi ihmisiä ja myi heidät sitten orjiksi, raiskasi naisia, poltti kyliä.  Kertaakaan hänelle ei juolahtanut mieleen, että olisi tehnyt jotain väärin.  Hänellähän oli tukenaan koko norjalainen yhteiskunta ja kaiken kukkuraksi myös oma äiti rohkaisi häntä.  Hänen laivansa miehistö ylisti häntä "kovaksi jätkäksi".  Näinhän asioiden piti ollakin.  Moraalikäsitykset olivat niin toisenlaiset verrattuna nykyaikaan.

Suomessakin Olavi kävi.  Hän rantautui todannäköisesti Inkoon tienoille ennen vuotta 1009, tuolloin Olavi oli 14-vuotias.  Suomalaiset pakenivat metsiin ja veivät omaisuutensa mukanaan.  Viikingit seurasivat heitä, mutta illan tullen he joutuivat palaamaan laivoilleen.  Suomalaiset ahdistivat tunkeutujia ankarasti ja moni Olavin miehistä kaatui tai haavoittui.  Eikä laivallakaan ollut kummoista rauhaa, kun suomalaiset - maineensa mukaisesti - nostivat rajuilman.  Olavi purjehti pitkin rannikkoa, mutta kun suomalaiset seurailivat matkantekoa rannalta, hänen täytyi lopulta suunnata merelle.

Teinivuosinaan Olavi ryösteli Baltian maissa, Tanskassa ja uudelleen Britanniassa, yrittäen vallata Lontoon. 1011 hän valtasi Canterburyn.  Arkkipiispa otettiin panttivangiksi ja kuningas Etherrediä pyydettiin maksamaan lunnasrahoja. Olavi rosvojoukkoineen saikin 48.000 puntaa ja lähti seilaamaan kaakkoon ökyrikkaana ja tyytyväisenä saaliiseensa.  Hän saapui Normandiaan.  Sieltä hän jatkoi Espanjaan, ajatuksena oli vallata Välimeri.  Silloin Olavi näki oudon unen:"Mies tuli hänen luoksensa, sellainen mies, jonka varmasti huomaa, vahva ja jotenkin pelottava.  Mies puhui hänelle ja käski hylkäämään ajatuksen jatkaa retkeä:" Mene takaisin Norjaan, sillä silloin sinusta tulee Norjan kuningas ikuisiksi ajoiksi."

Herttua Rikhard II:n vieraana Normandiassa


Olavi purjehti pohjoiseenpäin ja tuli Roueniin, Ranskaan missä hän vietti talven herttua Rikhard II:n vieraana (1013-1014).  Rouen oli Normandian pääkaupunki luoteisosassa Ranskaa.  Norjalaiset ja tanskalaiset viikingit olivat valloittaneet tämän alueen 881.  Aluksi viikingit olivat huonoissa väleissä Ranskan kuninkaan kanssa, mutta myöhemmin heidän annettiin pitää Normandia sillä ehdolla, että he puolustaisivat maata vihamielisiä hyökkääjiä vastaan.. Viikingit hyväksyivät kristinuskon, ei vain muodollisesti vaan ihan oikeasti.  Tämä koski myös Rikhardia.  Rikhard ja Olavi kävivät pitkiä keskusteluja talvi-iltoina. Olavi käytti Rouenissa oloaikansa hyödyllisesti. Hän kävi Rouenin upeassa katedraalissa, hieman uteliaana.  Ei hän kovinkaan paljon ymmärtänyt liturgiasta, mutta jokin häntä kuitenkin viehätti siellä ja pehmensi tuota kovaa viikinki-mentaliteettia.  Ehkä hänellä oli tilaisuus keskustella uudistusmielisen arkkipiispa Robertin kanssa. Ehkä hän kävi monissa luostareissa Rouenissa ja lähistöllä.  Hän ehkä keskusteli kristinuskosta munkkien ja nunnien kanssa.  Rouenissa Olavi kastettiin vuonna 1013.  Kastajana oli Rouenin piispa Robert, joka oli Rikhard-herttuan veli.  Olavi oli silloin 18-vuotias.

Olavi Haraldinpoika ja Keisari Kaarle Suuri


Olavi istui pöydän ympärillä Rikhard-herttuan ja muiden norjalaisjohtajien kanssa pitkinä talvi-iltoina.  Juttu luisti hyvien ruokien ja juomien jälkeen.  He kertoilivat tarinoita menneistä taisteluista ja menneisyydestä, melkein unohdetuista tapahtumista.  Eräs henkilö nousi usein keskipisteeksi näissä keskusteluissa ja se oli Kaarle Suuri.  Hän oli kaikkien kristittyjen kuninkaiden ja prinssien idoli.  Olavi oppi pitämään Kaarle Suuresta kovasti ja otti tästä mallia kun hän itse hallitsi Norjaa.  Kun Olavin poika hätäkastettiin monta vuotta myöhemmin, annettiin pojalle nimeksi Magnus, Charlemagne (Kaarle Suuri ranskaksi) mukaan.  Kuningas, eli Olavi oli tästä kovasti iloinen.

Olavi Haraldinpoika palaa jaettuun Norjaan


Millaiseen Norjaan Olavi palasi retkiltään?  Norja oli jakautunut niin poliittisesti kuin uskonnollisestikin kun Olavi astui jalallaan Norjan maankamaralle monen poissaolovuoden jälkeen.  Kun Olav Tryvasson oli kaatunut taistelussa Svolderissa, jakautui maa voittajien kesken, eli Tanskan kuninkaalle, Ruotsin kuninkaalle ja Laden jaarleille.  Palmusunnuntaina 1016 Olavi voitti vastustajansa Svein Ladejaarlin Nesjarin meritaistelussa ja nousi Norjan valtaistuimelle.  Olavi sai valtakunnan myötäjäisinä mahtavia vihollisia.  Tanskan valtias oli viikinkikuningas Knuut Suuri.  Ruotsia hallitseva Olavi Sylikuningas oli kristitty, mutta inhosi Olavia niin, ettei halunnut kuulla tämän nimeä edes mainittavan.  Tulevaisuus kuninkaana ei näyttänyt kovin ruusuiselta.

Olavi Haraldinpika hyväksytään Norjan kuninkaaksi


Ennen kuin Olavi kunnolla ehti kotiutua Norjaan kuuli hän, että Erik-jaarlin nuorin poika Håkon purjehti vain yhdellä aluksella.  Olavin onnistuikin ottaa Håkon vangiksi.  Olavi lupasi Håkonille, että jos tämä lähtisi takaisin isänsä Erikin luo Englantiin, Olavi säästäisi tämän hengen.  Olavi itse purjehti eteläänpäin ja itäänpäin pitkin Vikenin rannikkoa.  Hän meni omalle kotiseudulleen tapaamaan äitiään Åstaa ja isäpuoltaan Sigurdia.  Kotiinpalaavalle merten kuninkaalle pidettiin suuret kotiintulojuhlat.  Molemmat lupasivat tukea Olavia parhaan kyvyn mukaan.  Paikkakuntalaiset hyväksyivät Olavin kuninkaakseen.  He vain toivoivat, ettei tämä superkuningas liiaksi sotkeutuisi heidän paikallisiin asioihinsa.  He olivat kaikki pakanoita. Olavi halusi, että vanhat aasa-jumalat piti hylätä, sunnuntai täytyy pyhittää lepopäiväksi, perjantai oli paastoaika, silloin ei saanut syödä lihaa, vastasyntyneitä ei saanut jättää heitteille, hevosenlihan syömisestä oli luovuttava.  Talonpojat alistuivat hammasta purren.

Olavi ja työ kristinuskon hyväksi


Olavi pani kaiken energiansa peliin saadakseeen koko Norjan kristinuskoon.  Tottahan siellä olikin jo kristityyjä, ainakin nimellisesti.  Joka tapauksessa kaikki eivät olleet pakanoita.  Kristinusko oli saanut hyvän jalansijan tietyillä alueilla.  Sisämaassa pakanuus oli voimakkainta.  Kristinuskon levittäminen ei ollut helppoa.  Niitä, jotka eivät halunneet tulla kastetuksi kristinuskoon, uhattiin hengen kaupalla.  Olavin tapaa käännyttää ihmisia miekan avulla arvosteltiin.  Hänen pyhyttään epäiltiin, hänhän oli aivan pyhimysken vastakohta: Hän oli julma ihminen.  Moniavioisuus kiellettiin: miehellä tuli olla vain yksi vaimo.  Raiskauksista ja naisten kidnappauksista laadittiin rangaistukset.  Ennen pääsiäistä oleva paastonaika kesti 7 kokonaista viikkoa.  Kuolleet piti tuoda kirkkoon siunattaviksi.  Hautausmaalle ei haudattu murhaajia, rosvoja, itsemurhantekijöitä.  Kirkkoja rakennettiin joka paikkakunnalle. Piispalla oli määräysvalta ja piispa valitsi kirkkoon papit.

Olavi Haraldinpoika ihmisenä


Tarina kertoo meille Olavi Haraldinpojan elämän kehityksestä.  Ensin hän oli nuori merikuningas, joka saavuttaa voittoja useista tappeluista.  Hän osoittautuu olevan erinomainen strategisti, joka on sodassa monien temppujen mestari.  Uskonnolliset mietiskelyt ja moraaliset ajatukset olivat hänelle aivan vieraita.  Myöhemmin, tarina kertoo, että hän oli kuningas ja kristitty valtiomies.  Se, joka on kuningas Jumalan armosta ei koskaan menetä itsehillintäänsä, eikä koskaan toimi hätiköiden.  Sanat ja teot punnitaan huolellisesti.

Olavi Gardarikessä


Olavi Haraldinpoika tulee Gardarikeen ja tutustuu kärsimyksen mysteerioon. Olavi kävi läpi syvällisen hengellisen kehityksen täällä.  Hänen kuninkaalliset aktiviteettinsa ovat kärsineet laivan haaksirikon myötä ja hän on menettänyt esi-isiensä perinnön. Maa, joka oli hänen, kuului nyt vieraan maan kuninkaalle. Kristinuskon tulevaisuus oli uhattuna jos ihmisten annettiin elää hurjana ja villinä kuten ennen. Olavi, hyvin tietoisena itsestään oli nyt prinssi Jaroslavin vankina.  Hänellä vilahtaa silmissään ajatus Ingegardista, jonka kanssa hänen kerran piti mennä naimisiin. Vallanloisto on häneltä viety - hän on kuningas ilman kuningaskuntaa. Olavi rukoili, hän antoi sielunsa Jumalan käsiin. Jumala kuuli hänen rukouksensa ja näytti hänelle tien. Tälläkin kertaa apu tuli unessa. Ainoa asia mikä merkitsee mitään on Jumalan tahdon noudattaminen ja tehdä sitä mikä on oikein. Jumalasta on kiinni tappiot ja voitot. Kun Olavi herää tästä unesta, kaikki hänen epäilyksensä ovat kadonneet. Hänen elämänsä saa jälleen päämäärän. Suunnitelmat on nyt tehty. Huhu jaarli Håkonin kuolemasta hukkumalla kantautuu Norjaan. Maa on ilman johtajaa. Olavin on aika toimia.

Marttyyrius


Olavi Haraldinpojan viimeinen matka suuntautui Stiklestadiin. Ilmapiiri on iloinen kuninkaan armeijassa heti kun ovat lähteneet matkaan. Ilo johtuu siitä, että ystävät ovat pysyneet yhdessä, ilo siitä, että he ovat päässeet pakoon kalvavasta epäluulosta, ilo johtuu siitä, että he he viimeinkin tekevät jotain, he ovat iloisia siitä, että tulevat jälleen Ruotsiin, kuningas näkee vaimonsa ja tyttärensä. Sen jälkeen seuraa pitkä vaivalloinen matka läpi metsien ja vuoriston. Huhut kantautuvat pian heille; Norja on kerännyt valtavan suuren armeijan heitä vastaan heti kun pääsevät Norjan rajalle.  Ajatus tappiosta tulee mieleen Olavin miehille, mutta sekään ei himmennä heidän iloaan. Jos Jumala näin tahtoo, niin näin tapahtuu. Ennen kuin Olavista tulee marttyyri, tulee hänestä myös puhelias, ja onnellinen mies, joka jakaa iloa ja onnea kaikille, jotka häntä lähestyvät. Hänellä ei ole sairaalloista halua kuolla. Hän on soturi niinkuin ennenkin ja ratsastaa aseiden kera. Tottakai he haluavat voittaa, mutta kuningas ja hänen miehensä tiedostavat, että voitonmahdollisiudet ovat vähäiset. Vähän ennen kuin suurin kahakka alkaa, Olavi laskee päänsä Finn Andersonin syliin, torkahtaa ja näkee unen, jossa hän kiipeää tikkaita pitkin ja pääsee taivaaseen. Kun Olavi herää ja kertoo Finnille unensa, sanoo hänen uskollinen ystävänsä:" Luulen, että tämä on varoitus, että tulet kuolemaan tässä taistelussa". Kohtaloni tulee olemaan juuri sellainen kuin Jumala sen tahtoo olevan.

Pyhimykseksi julistaminen


Kuninkaan kuoleman jälkeen muuttuu ääni kellossa - ensin johtajien joukossa ja sitten maanviljelijöiden joukossa. Tore Hund, joka valmisteli kuninkaan ruumiin hautajaisia varten oli ensimmäinen, joka sanoi, että kuningas on pyhä. Einar Tambarskjelve, joka ei ollut taistelussa mukana oli samaa mieltä. Tuona talvena Trondheimissä ilmaantui useita ihmisiä, joiden mielestö Kuningas Olavi on pyhä, koska monia ihmeitä tapahtui. Monet alkoivat rukoilla Pyhää Olavia.

Vuosi Pyhän Olavin hautajaisten jälkeen lähettivät Trondelagenin ihmiset sanansaattajia hakemaan piispaa ja piispa tuli, koska oli varma, että Olavi oli pyhä. Olavin ruumis, jonka hänen ystävänsä olivat haudanneet yön pimeydessä joen suulle kaupungin pohjoispuolelle kaivettiin ylös haudasta. Ihana tuoksu virtasi vuoden haudassa olleesta ruumiista. Kasvot näyttivät punertavilta, aivan kuin hän olisi juuri ollut nukkumassa.  Hänen hiuksensa ja kyntensä olivat kasvaneet. Niin päätettiin, piispan virallisen lausunnon jälkeen, että Olavi on pyhimys. Pyhän Olavin ruumis tuotiin St. Clementin kirkkoon ja laitettiin lepäämään korkean alttarin yläpuolelle. Nämä ihmeet eivät olleet ainoa syy miksi piispa julisti Olavin pyhimykseksi.  Hän oli todennäköisesti Olavi-kuninkaan hengellinen neuvonantajan tämän valtakautena Norjassa.
Piispa oli hyvin tietoinen viikinkien raakuuksista Englannissa ja ymmärsi viikinkien mentaliteettia. Poikkeuksellisella tavalla hän ymmärsi myös Pyhää Olavia niin ihmisenä kuin kristittynä ja tiesi mitä oli tapahtunut 20-vuotiaan Olavin mielessä ja ruumiissa sen jälkeen kun hänet oli kastettu. Piispa Grimkjell tiesi vaatimuksista, joista Jumala oli juuri kääntyneelle merirosvokuninkaalle asettanut. Hän oli tehnyt havaintoja kuinka Jumala työskenteli hänessä. Monta kertaa hän oli myös ollut todistamassa kuinka Olavin yhteistyö Jumalan armon kanssa oli särkynyt, erityisesti kun perinnöllisyytensä ja hänen menneisyytensä viikinkinä tulivat liian voimakkaasti esille. Mutta piispa oli yhtä useasti nähnyt myöskin sen, kuinka Olavi langenneena nousi jälleen ylös ja aloitti ponnistelunsa alusta. Hereettinen idea, että pyhimyksen pitää olla täysin synnitön tulee paljon myöhemmätä ajalta kuin Olavin aika. Lukeehan Raamatussakin 1 Joh. 1,9:"Jos sanomme, ettemme ole syntisiä, niin totuus ei asu kanssamme"

Katolinen kirkko kantaa osan siitä vastuusta, että antaa sellaisen virheen hiipiä omiin ajatuksiimme ja muiden ajatuksiin. 1700-luvulla ajateltiin pyhimyksistä, että he ovat hyveen peilejä. Pyhimyksien elämäkerrat pyyhkivät pois jokaisen synnin rippeen heidän kiillotetusta pyhimyksen sädekehästään. 

Fransiskaani teologi Bonaventure kirjoitti 1200-luvulla: "Tiedättekö, että monet pyhimykset ovat tehneet syntiä? Kun he tekivät paljon syntiä, he oppivat kuinka osoittaa armoa meille syntisille" Runoilija Torarin Lovtunge on ajatellut vähän samaan suuntaan Pyhästä Olavista, kun hän kirjoitti laulun:" Täten Olavi synnittömästi pelasti sielunsa ennen kuolemaansa".  Jumala antoi hänelle anteeksi kaikki hänen syntinsä, että hän voisi puhdistettuna astua sisään taivaalliseen palatsiin.  Näin varmasti piispa Grimkjell myöskin näki ja ymmärsi pyhyyden. Hän näki kuinka nuori Olavi taisteli toinen jalka viikinkien raakuuksissa ja toinen jalka kristinuskossa. Hän oli todistajana kuinka Olavi vuosikaudet kamppaili, mutta Jumalan armon avulla hän viimein onnsitui. Anglosaksisessa kirkossa, mistä piispa tuli oli laaja käsitys marttyyriudesta. Kristityille kuninkaille, jotka taistelivat pakanoita vastaan ja kuolivat taistelussa annettiin marttyyrin arvo.

Luonnollisesti Olavi tiesi oikein hyvin, ettei hän taistellut pakanoita vastaan Stiklestadissa. Emme myöskään voi sanoa, että hän antoi henkensä Kristuksen tähden, vaikka hänen täytyi ymmärtää, että kristinuskolla ei olisi mitään mahdollisuutta tässä laittomassa ja jaetussa klaaniyhteiskunnassa, jollei hän itse ottaisi valtaa käsiinsä. Hän ymmärsi, paremmin kuin me ymmärrämme tänä päivänä, että kamppailu yhdistyneen kuningaskunnan ja kristinuskon puolesta olivatkin yksi ja sama asia. Se, mitä Olavi ei saanut aikaan ollessaan elossa, tapahtui hänen kuolemansa jälkeen. Olavin kuolinpäivän, heinäkuun 29. päivän 1030 jälkeen kristinusko alkoi hiljalleen kasvaa.

Kukaan toinen henkilö Norjassa ei ole merkinnyt niin paljon kuin Olavi Haraldinpoika. Vanhempien ihmisten on vaikeampi ymmärtää häntä, se on helpompaa nuoremmille, jotka heti näkevät, että tavallaan luisumme pikku hiljaa takaisin pakanallisuuteen, jonka Olavi hylkäsi ja taisteli sitä vastaan, ollaksemme hänen lumonsa vallassa ottaaksemme omaksi malliksemme tuon "pakottavan voiman" ja rukoillaksemme hänen sielunsa puolesta.


Suomessa on 19 kirkkoa pyhitetty Pyhälle Olaville.

Sysmän kunta, Valittulantie 5, 19700 SYSMÄ, puhelin 03 84310, e-mail: kirjaamo@sysma.fi