Valitse sivu
Etusivu / Asuminen &
ympäristö
/ Kaavoitus ja liikenne / Kaavoitus

Kaavoitus

Kunnan maankäyttö määritellään kaavoituksella. Kaavoissa näkyy, mihin tarkoitukseen eri alueet on suunniteltu käytettäväksi ja kuinka paljon niille voi rakentaa. Kunta vastaa alueensa yleis- ja asemakaavoituksesta; Yleiskaava on luonteeltaan yleispiirteinen ja asemakaavat määrittelevät maankäyttöä yksityiskohtaisemmin. Ranta-alueiden rakentamista säädellään rantayleiskaavoilla tai ranta-asemakaavoilla.

Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kaavaa valmisteltaessa on oltava vuorovaikutuksessa niiden henkilöiden ja yhteisöjen kanssa, joiden oloihin tai etuihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa. Kaavoituksesta on tiedotettava niin, että niillä, joita asia koskee, on mahdollisuus seurata kaavoitusta ja vaikuttaa siihen. 

Tietoa osallistumismahdollisuuksista saa kunkin vireillä olevan kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta (OAS), jossa kerrotaan myös työn tavoitteet, lähtökohdat, aikataulu ja se, miten kaavan vaikutuksia arvioidaan. Kaavoituksen kokonaistilanne selviää vuosittain laadittavasta kaavoituskatsauksesta. Sysmän kunnan kaava-asioita koskevat kuulutukset julkaistaan Lähilehdessä ja kunnan verkkosivuilla.

Kaikki voimassa olevat asemakaavat, ranta-asemakaavat sekä rantayleiskaavat ovat katsottavissa, tallennettavissa ja tulostettavissa Sysmän karttapalvelusta

Yhteystiedot

Maankäytön suunnittelija
Matti Nikupeteri
044 7134 554
etunimi.sukunimi@sysma.fi

Tapaamiset ajanvarauksella.