Valitse sivu

Sysmän historia

Sysmän esihistorian vaiheita

Edullinen sijainti vesireittien varrella on houkutellut asukkaita Sysmän seudulle jo kauan ennen historiallisen ajan alkua. Tunnetuin jakso Sysmän esihistoriassa ajoittuu rautakauden loppuun, mutta asutuksella on paljon vanhemmat, kivikaudelle saakka ulottuvat juuret. Vuosituhansien aikana ympäristö ja ihmisten elämäntapa ovat muuttuneet paljon, mutta menneet sukupolvet ovat jättäneet maisemaan omat jälkensä, joiden kautta nykyajankin ihminen voi saada kosketuksen muinaiseen elämään.

Päijät-Hämeen ensimmäiset asukkaat asettuivat Porvoonjoen yläjuoksun alueelle jo noin 8500 eKr. Sieltä asutus levisi pian pohjoisemmaksikin.  Sysmän kivikautta ei ole juuri tutkittu, joten asutuksen varhaisista vaiheista on niukalti tietoa. Asuinpaikoilta löytyneen keramiikan perusteella voidaan kuitenkin päätellä, että vakituista asutusta alueella on ollut viimeistään varhaiskampakeraamiselta kaudelta, eli noin 5100 eKr. alkaen.  Koska Päijänteen vesistö on muodostanut tärkeän kulkuväylän koko esihistoriallisella ajalla, on kuitenkin todennäköistä, että ihmisiä on liikkunut alueella jo aiemminkin.

Kivikaudella toimeentulo perustui metsästykseen ja kalastukseen. Asuinpaikat sijoitettiin hyvien kulkureittien ja pyyntipaikkojen läheisyyteen. Koko asuinkunta saattoi vaihtaa paikkaa useamminkin kuin kerran vuodessa.  Suurelle väkijoukolle ei Sysmän kokoinen alue ole voinut tarjota elantoa ja asukasmäärä on jäänyt tässä vaiheessa ehkä muutamiin kymmeniin.

Pronssikauden alkaminen noin 1900 eKr. ei merkinnyt suurta muutosta sisämaan asukkaille. Metalli oli tuontitavaraa ja pysyi siksi harvinaisena.  Vanhat elinkeinot pysyivät yhä toimeentulon kannalta tärkeimpinä, vaikka pienimuotoista karjanhoitoa ja maanviljelyä aloiteltiinkin.  Sisämaan pronssikautta ja rautakauden alkua kutsutaan varhaismetallikaudeksi erotuksena rannikon kulttuurialueesta, jossa muutokset ovat voimakkaampia.  Siellä maatalouden merkitys kasvoi ja alueelle levisi maatalouskulttuuriin liittyviä uusia uskomuksia ja hautaustapoja. Rannikko kytkeytyikin entistä kiinteämmin skandinaaviseen kulttuuriin. Sisämaa puolestaan sai vaikutteita enemmän idästä.

Raudanvalmistuksen taito levisi Suomeen noin 500 eKr.  Rautamalmia saatiin järvistä ja osista, ja paikallinen työkalujen tuotanto mahdollisti muun muassa aiempaa laajemman kaskiviljelyn.  Kuitenkin vielä pitkälle rautakaudelle toimeentulo perustui sekatalouteen, jossa metsästyksellä ja kalastuksella oli keskeinen asema.  600-luvulta alkaen peltoviljely sai Sysmän alueella yhä tärkeämmän roolin toimeentulon lähteenä kaskenpolton ja pyynnin ohella.  Samalla alkoi muodostua kiinteä kyläasutus, joka on ollut perustana myös myöhemmälle, aina nykyaikaan jatkuneelle asutukselle.

Viikinki-ja ristiretkiajalla, ensimmäisen vuosituhannen lopussa ja toisen alussa, Sysmän alue oli yksi merkittävimmistä keskuspaikoista Itä-Hämeessä. Muinaiset sysmäläiset saivat kiittää asemastaan ennen kaikkea turkiskauppaa, erämaiden läheisyyttä ja Sysmän edullista sijaintia vesireittien varrella.  Kaupankäynti toikin aivan uudenlaista vaurautta sisämaan asukkaille.  Arkeologisessa aineistossa tämä näkyy runsaina ase- ja korulöytöinä sekä aarrekätköinä, joita on löydetty Voipalasta ja Ylimmäisen järven saaresta.  Myös Pappilan pellosta löytyi vuonna 2000 ilmeisesti kätköön kuuluvia esineitä.  Kaikki nämä kätköt joihin kuuluu hopearahoja ja -koruja, ajoittuvat 1000-luvun ensimmäiselle vuosisadalle.

Rautakauden loppujakso oli melko levotonta aikaa. Harvaan asutusta Suomestakin tuli houkutteleva kohde vieraiden heimojen sotajoukoille, kun varallisuus kasvoi ja vesireittien varsille syntyi kauppapaikkoja ja kiinteää kyläasutusta.  Ryöstöretket saattoivat tosin päättyä hyökkääjän kannalta huonostikin, sillä oaikallinen väestö osasi puolustautua tehokkaasti.  Hyökkääjien varalta perustettiin korkeille mäille ja kallioille linnoituksia.  Nämä linnavuoret toimivat pakopaikkoina, jonne alueen asukkaat saatiin arvoesineineen turvaan.  Samalla ne toimivat osana viestijärjestelmää: vihollisen lähestyessä linnavuorilla poltettiin vainovalkeita, jotka varottivat tunkeilijoista hyvissä ajoin.  Sysmästä ei varmoja muinaislinnoja tunneta, mutta sellaiseksi sopisi sijaintinsa puolesta esimerkiksi Tainionvirran suulla sijaitseva kallioinen mäki, jonka nimikin on Linnavuori.  Ristiretkiajalla myös valtiopolitiikka toi vieraita valloittajia Hämeeseen, sillä alue joutui Ruotsin ja Novgorodin välisen valtataistelun kohteeksi.  Lounais-Suomella oli jo vanhastaan läheiset yhteydet Ruotsiin, mutta Päijät-Hämeessä itäinen vaikutus näkyi vielä senkin jälkeen, kun Suomen läntiset osat oli pysyvästi sidottu Ruotsin vallan alle.

Sysmässä esiintyviä muinaisjäännöstyyppejä
Sysmästä on löydetty noin 130 esihistoriallista muinaisjäännöstä.  Ajallisesti ne kattavat useita vuosituhansia, kivikaudelta rautakauden loppuun saakka. Usein muinaisjäännöksistä ei näy maan pinnalle paljoakaan, ja niillä kävijältä vaaditaankin hieman mielikuvitusta ja pohjatietoa.  Kuitenkin jo pelkkä muinaisuutta henkivä maisema voi antaa elämyksiä ja avata uuden näkökulman suomalaiseen kulttuuriperintöön.

Vaikka Sysmän muinaisjäännöksillä on valtakunnallisestikin merkitystä, on niitä kutenkin tutkittu verrattain vähän.  Ensimmäiset kaivaukset järjestettiin vuonna 1919 Supitun hautaröykkiöllä ja Voipalassa Päivärinnan pellon rautakautisessa kalmistossa.  Tämän jälkeen tutkimuksia on tehty hyvin harvakseltaan.  Vasta 1990-luvun puolivälin jälkeen on tutkimustoiminta Sysmässäkin vilkastunut.  Kaivauksia on tehty useilla rautakautisilla kalmistoilla ja asutusalueilla, ja myös uusia muinaisjäännöksiä on löytynyt runsaasti.

Kivikautiset asuinpaikat
Kivikautiset asuinpaikat ovat yleensä olleet aivan rantojen tuntumassa.  Sijainti on valittu siten, että asuinpaikat ovat olleet suotuisten pyyntimaiden läheisyydessä ja hyvien kulkureittien varsilla.  Nykyisin asuinpaikat voivat kuitenkin olla melko kaukana rannasta, sillä maankohoaminen on usein muuttanut maisemaa huomattavasti.

Yleensä asuinpaikoista ei näy mitään maan pinnalle ja ne voidaan paikallistaa vain löytöjen perusteella.  Joskus asuinpaikoilla voi kuitenkin havaita matalia, yleensä soikeahkoja painanteita, jotka ovat osittain maahan kaivettujen asumusten pohjia.  Tavallisimpia löytöjä ovat saviastioiden palat, kvartsiesineiden valmistuksessa syntyneet jätepalat eli iskokset sekä saaliseläinten palaneiden luiden kappaleet.

Sysmästä kivikautisia asuinpaikkoja tunnetaan useita kymmeniä.  Ne sijaitsevat Päijänteen suojaisissa lahdissa ja pienempien vesistöjen varsilla.  Yksi asuinpaikkakeskittymä sijaitsee Liikolanlahden alueella ja sen lähiympäristössä.  Maan kohoamisen vuoksi asuinpaikat sijaitsevat kuitenkin usein hieman kauempana nykyisestä rannasta.

Varhaismetallikautiset asuinpaikat ja lapinrauniot
Varhaismetallikautisia asuinpaikkoja on usein vaikea erottaa kivikautisista, sillä löydöt ovat hyvin samankaltaisia.  Monilla kivikautisilla asuinpaikoilla on asuttu vielä pronssikaudellakin.  Yleensä varhaismetallikautinen asuinpaikka tunnistetaankin keramiikan perusteella, joka poikkeaa kivikautisesta.  Sysmästä tällaista keramiikkaa on löydetty esimerkiksi Majutsaaren itärannalla sijaitsevalta asuinpaikalta.

Pronssikaudella levisi Suomen rannikkoseudulle uusi hautaustapa jossa vainaja haudattiin joskus hyvinkin suuriin kiviröykkiöihin.  Samaan aikaan vainajia alettiin myös polttaa aiemmin käytetyn ruumishautauksen sijaan.  Sisämaahan vastaava hautaustapa omaksuttiin hieman myöhemmin.  Röykkiöt, joita kutsutaan sisämaassa lapinraunioiksi, ovat kuitenkin huomattavasti rannikkoa vaatimattomampia.  Ne sijaitsevat yleensä veden äärellä, kallioisissa saarissa ja niemissä -usein sellaisilla paikoilla, joista on hyvä näkyvyys.  Sysmästä lapinraunioita on löydetty muutamia.  Kaivauksia niillä ei kumminkaan ole tehty.

Rautakautiset kalmistot ja asuinpaikat
Rautakauden kalmistoissa tavataan yleisimmin polttohautauksia.  Kauden lopulla yleistyivät myös ruumishautaukset, mutta Sysmästä sellaisia ei ainakaan toistaiseksi ole löydetty.  Sysmän kalmistoissa vainajat on haudattu yleensä mataliin, maansekaisiin kiviröykkiöihin tai maanpinnalle näkymättömiin kivikenttiin eli polttokenttäkalmistoihin.  Mukaansa tuonpuoleiseen vainajat ovat saaneet aseita, koruja, astioita sekä muita tarvekaluja.

Kalmistot ovat sijainneet asutuksen läheisyydessä.  Siksi ne ovat keskittyneet alueille, joissa rautakautinen asutus on ollut intensiivisintä.  Sysmän keskusalueena on ainakin viikinkiajasta alkaen toiminut kirkon seutu ja muita tärkeitä asutuskeskuksia on ollut Tainionvirran muodostaman vesireitin varrella Nuoramoisjärvellä ja Joutsjärvellä.  Asutuksen intensiivisyydestä huolimatta on varsinaisia asuinpaikkalöytöjä tehty vähän.  Yksi syy tähän lienee se, että historiallisella ajalla on asuttu samoilla paikoilla, jolloin maankäyttö on voinut tuhota suuren osan rautakauden asuinpaikoista.

Pääosa rautakauden kalmistoista Sysmässä ajoittuu viikinki-ja ristiretkiajalle, eli ensimmäisen vuosituhannen lopulle ja toisen alkuun.  Vanhin tutkittu hautaröykkiö Suurikylän Ihananiemessä on kuitenkin ajoitettu jo 300-luvulle.  Toinen vanhempaa vaihetta edustava röykkiö sijaitsee Supitussa, jossa tehtiin kaivauksi jo 1900-luvun alkupuolella. Hauta ajoittuu 600-luvulle, eli merovingiaikaan.

Uhrikivet
Uhri-eli kuppikivet ovat Sysmän runsaslukuisin muinaisjäännösryhmä.  Niitä tunnetaan kunnan alueelta jo yli 50.  Kuppikivet sijaitsevat rautakautisen asutuksen ja kalmistojen läheisyydessä.  Ne ovat joko maakiviä tai avokallioita, joihin on hakattu pieniä pyöreitä, kuppimaisia syvennyksiä.  Kuppien määrä vaihtelee: niitä saattaa olla samassa kivessä tai kalliossa ainoastaan yksi, mutta joskus useita kymmeniä, jopa yli sata.

Kuppikivet lienee tehty pääasiassa rautakaudella, mutta niitä on käytetty vielä historiallisella ajallakin, jolloin niihin tiedetään laitetun pieniä uhrilahjoja, esimerkiksi jyviä tai maitoa, hyvän sadon ja karjan hyvinvoinnin turvaamiseksi.  Lisäksi kuppeihin kertynyttä sadevettä on käytetty parantavana lääkkeenä.  Kuppikivien on arveltu voineen liittyä hedelmällisyysmagiaan rautakaudellakin. Toisaalta niillä on alunperin voinut olla yhteys myös vainajien palvontaan. Virolaisen perimätiedon perusteella on kansanrunouden tutkija Martti Haavio esittänyt, että jokaiselle suvun vainajalle olisi tehty oma kuppinsa, josta tämän sielu on linnun hahmossa voinut käydä syömässä ja juomassa.
Lapinrauniot
Useimmat Sysmän lapinraunioista sijaitsevat saarissa.  Lapinraunioille tyypilliseen tapaan ne on rakennettu paikoille, joilta on ollut hyvä näkyvyys ympäristöön. Vaikka Sysmän lapinrauniot ovat sijainniltaan ja rakenteeltaan tyypillisä varhaismetallikauden hautaröykkiöitä, ei niiden käyttötarkoituksesta ja ajoituksesta ole tutkimusten puuttuessa saatu vahvistusta.

Kaksi edustavaa lapinrauniota sijaitsee Sysmän lounaiskulmassa, Kuhjasaaressa ja Vähä Paatsalon saaressa.  Molemmat ovat soikeahkoja, pelkästään kivistä kasattuja melko matalia röykkiöitä.  Pohjoisempana, Majutvedelle johtavan Miestensalmen kohdalla Pirttisaaren kallioisessa niemessä, sijaitsee yksi lapinraunio, joka on rakennettu kalliopohjalle kahden kallionyppylän väliselle tasanteelle.

Kirkonseudun rautakautinen asutuskeskittymä
Majutveden länsipuolella, Suurikylän, Voipalan ja Hovilan alueella sijaitsee rautakautinen asutuskeskittymä, josta tunnetaan runsaasti kalmistoja ja kuppikiviä sekä lisäksi asuinpaikkalöytöjä.  Alueelta on löytynyt myös Voipalan asuinpaikkalöytöjä.  Alueelta on löytynyt myös Voipalan ristiretkiaikainen aarrekätkö, johon kuuluu mm. hopearahoja ja -riipuksia.  Kirkonseudulla on ollut yhtäjaksoista asutusta ainakin 600-luvulta alkaen, mutta on alueelta tehty kivikaudellekin ajoittuvia löytöjä.

Ihananiemen muinaisjäännösalue sijaitsee Suopellontien varressa, noin 150-450 m kirkosta pohjoiseen. Osa muinaisjäännöksistä on tuhoutunut myöhemmin maankäytön vuoksi, mutta alueella tehtyjen kaivausten ansiosta on saatu arvokasta tietoa asutuksen vaiheista.  Vuonna 2000 kaivettiin tien itäpuolen maansiirtotöissä tuhoutunutta aluetta, joka osoittautui löydöiltään hyvin monipuoliseksi. Rautakautisten kalmisto-ja asuinpaikkalöytöjen lisäksi paikalta saatiin runsaasti keskiaikaisia löytöjä, kuten koti-ja riistaeläinten luita, sekä raudanvalmistuksesta kertovia löytöjä.

Ihananiemen alueella on myös kaksi kuppikiveä. Niistä toinen sijaitsee Suopellontien itäpuolella Suurikylän risteyksessä ja toinen niin kutsutun surmakiven läheisyydessä, noin 150 m kirkosta pohjoiskoilliseen. Surmakivi on pienen kallion päällä sijaitseva lohkare, jonka pohjoispuolella on ainakin kuusi kallioon hakattua kuppia. Lisäksi Surmakiven ympärillä on matala hautaröykkiö. Röykkiöitä on alueella ollut enemmänkin, mutta osa niistä on jäänyt Suopellontien alle. Tien länsipuolella, pellolla sijaitsevalla kallioisella kumpareella on säilynyttä kalmistoa, mutta röykkiöiden havaitsemista vaikeuttaa runsas kasvillisuus. Ohrasaareen vievän ulkoilutien länsipuolella, venelaiturien läheisyydessä, on pienellä kumpareella Haapasaaren viikinkiaikainen polttokenttäkalmisto, joka on alunperin sijainnut pienellä saarella. Paikalta on löytynyt mm miekka, pronssisolkia, atraimia ja palanutta luuta.

Pätikkälässä sijaitsee muinaisjäännöskohde, johon kuuluu viisi maansekaista röykkiötä sekä kuppikivi, jonka laelle on tehty ainakin 41 kuppia. Paikka on viljelyalueella sijaitseva kivikkoinen saareke, jossa kasvaa tiheää sekametsää.  Kuppikivi on saarekkeen eteläpäässä ja se on merkitty muinaisjäännöskyltillä. Röykkiöitä on vaikea havaita kasvillisuuden vuoksi. Saarekkeen viereisestä pellosta on löydetty rautakautinen keihäänkärki ja lasihelmi. Kohteelle pääsee Suopellontieltä ladon luota sähkölinjaa seuraamalla. Ladolta on kuppikivelle matkaa hieman yli 100 metriä. Alueella sijaitsee myös muita kuppikiviä ja kalmistoja.

Hovilan alueella, Antialanlahden rantamilla, sijaitsee useita kalmistoja ja kuppikiviä. Lisäksi aluella on edustavaa kulttuurimaisemaa, jossa kasvaa paikoin vanhasta asutuksesta kertovaa kulttuurikasvillisuutta kuten tummatulikukkaa ja pälkkyruohoa.

Hovilan kartanon itäpuolella, Seppälän tien varrella on laidun-ja peltoaluetta, jossa on historiallisen ajan asutuksen jäänteitä, mutta myös rautakautisia muinaisjäännöksiä. Hovilan Vasikkahaasta on löytynyt merkkejä viikinkiaikaisesta polttokalmistosta ja asuinpaikasta ja Seppälän tien varressa on kuppikallio, jossa on ainakin 29 avokallioon hakattua kuppia. Niistä suurin osa on kuitenkin nykyisin sammaleen peittämiä.
Hyvväniemeen johtavan tien varrella, aivan muinaisen salmen rannalla, on pienen kalliokumpareen alueella kalmisto, jossa on koekaivauksissa tehty viikinkiaikaisia löytöjä.  Hyväniemessä sijaitsee laaja kalmistoalue, johon kuuluu useita useita kymmeniä matalia röykkiöitä.  Rautakautisiin löytöihin kuuluu esimerkiksi rannerengas ja keramiikkaa.  Kaikki röykkiöt eivät kuitenkaan ole hautoja, vaan osa on peräisin peltojen raivauksista. Alueella kasvaa nykyisin tiheää kuusikkoa, mikä vaikeuttaa liikkumista ja röykkiöiden havaitsemista.

Hovilan kartanosta pohjoiseen, Suopellontielle johtavan tien varrella on myös kaunista kulttuurimaisemaa. Nykullanmäellä, tien itäpuolella, sijaitsee viikinkiaikainen röykkiökalmisto, josta on koekaivauksissa löytynyt pronssi-ja rautaesineitä.  Samalla laitumella on myös kaksi kuppikiveä, toinen kalmiston koillispuolella noin sadan metrin päässä kalmistosta.

Nordenlundin kartanon laitumet
Nordenlundin kartanon luonnoltaan ja kulttuurihistorialtaan arvokkaassa ympäristössä on myös runsaasti muinaisjäännöksiä.  Järvelle viettävillä rinteillä on kaksi kivikautista asuinpaikkaa ja lähempänä kartanoa, Koskuenmäellä, rautakautinen muinaisjäännösalue, jossa on kuppikiviä sekä rautakautisia röykkiöitä ja asuinpaikka.  Yksi alueella sijaitseva röykkiö on tutkittu kaivauksin.  Löydöiksi saatiin rautakauden keramiikkaa ja eläinten luita, mutta ei mitään hautaukseen viittaavaa, joten röykkiön luonne on jäänyt epäselväksi.  Kuppikiviä alueella on useita, joista yhdessä, kartanon karjahaassa sijaitsevassa siirtolohkareessa on laskettu olevan ainakin 102 kuppia.  Alueen muodostama muinaismaisema on hyvin säilynyt ja siellä kasvaa myös vanhasta asutuksesta kertovaa kultturikasvillisuutta, kuten tummatulikukkaa.  Muinaisjäännökset sijaitsevat laidunalueella, joten niille ei ole vapaata pääsyä.  Opastetuista käynneistä voi sopia Nordenlundin kartanon omistajan kanssa.

Supitun rautakautinen kalmisto
Kalmisto sijaitsee Sysmän kunnan lounaiskulmassa Pulkkilanharjun pohjoispuolella. Kalmisto on pienellä kivikkoisella peltojen reunustamalla mäellä, jossa kasvaa sekametsää.  Muinaisjäännös on tutkimushistoriallisesti merkittävä, sillä siellä tehtiin arkeologisia tutkimuksia jo 1919 ja 1920 Alfred Hackmanin johdolla.  Silloin paikalla kaivettiin kaksi maansekaista kiviröykkiötä, joista toinen osoittautui merovingiaikaiseksi rakennusjäännökseksi.  Hautalöytöihin kuului mm. miekan osia, keihäänkärkiä, veitsiä, kilven osia, tulusrauta, hopeoitu vyönhela, solkia sekä rannerenkaita.  Kaikki löydöt ajoittuvat 500-600 luvuille.  Paikalle on selvästi haudattu useampia vainajia, sekä miehiä, että naisia.

Kalmiston etelä-ja itäpuolisilta pelloilta on löydetty kivi-ja rautakautisia asuinpaikkalöytöjä, kuten kvartsia, rautakauden keramiikkaa ja rautakuonaa.  Kalmiston lounaispuolella on puolestaan kuppikivi, johon on hakattu kolme kuppia.

Supitun kalmistolle pääsee Supitunlahden pohjoispuolelle johtavalta pikkutieltä.  Kalmisto sijaitsee tien pohjoispuolella olevan ladon takana metsäisellä kumpareella.  Matalia röykkiöitä on vaikea havaita varsinkin korkeamman aluskasvillisuuden aikaan.  Kuppikivi sijaitsee noin 30 metriä ladosta lounaaseen hiekkatien eteläpuolella, noin metrin päässä tien reunasta.