Ympäristöterveydenhuolto
Terveydensuojelu pyrkii ehkäisemään ennakolta elinympäristöstä ihmiseen kohdistuvia terveysvaaroja ja -haittoja sekä poistamaan jo olemassa olevia terveyshaittoja. Tärkeimpinä terveyteen vaikuttavina ympäristötekijöinä pidetään hengitettävää ilmaa, ravintoa, juomavettä sekä fyysistä ja psykososiaalista ympäristöä. Toiminnan painopistealueita ovat näin ollen elintarvikkeiden sekä niiden tuotannon turvallisuuden ja säädöstenmukaisuuden valvonta, talousveden ja uimaveden turvallisuuden valvonta sekä asuin- ja oleskelutilojen terveellisyyden valvonta.
Ympäristölääketieteen asiantuntijana terveydensuojeluviranomainen huolehtii alueellisesti elinympäristön terveellisyydestä kuten, terveyshaittojen huomioimisesta yhdyskuntasuunnittelussa ja rakentamisessa sekä elinympäristön terveyshaitoista tiedottamisesta väestölle.
Terveydensuojeluviranomaisella on lisäksi lukuisia eri erityislaeilla sille osoitettuja ihmisen terveyttä suojaavia tehtäviä.
Ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueesta annettu laki (410/2009) edellyttää, että kuntien on järjestettävä ympäristöterveydenhuolto siten, että vastuussa olevalla toimielimellä on oltava käytettävissään vähintään 10 henkilötyövuotta vastaavat henkilöresurssit. Yhteistoimintasopimus on kuntalain (410/2015) tarkoittama järjestely, jolla sopijakunnat antavat ympäristöterveydenhuollon Hollolan kunnan hoidettavaksi. Yhteisenä toimielimenä toimii ympäristöterveyslautakunta, joka koostuu jäsenkuntien edustajista.
Yhteystiedot ja lisätietoa Hollolan kunnan ympäristöterveydenhuolto -sivulta.